KOKEMUSTARINA
"Minä ja puolisoni olemme olleet yhdessä 7 vuotta. Aloitimme seurustelee hyvin nuorina ja kasvoimme yhdessä. Kaikki oli normaalisti. Nauroimme ja vietimme aikaa yhdessä.
Muutimme yhteen ja hetken aikaa opettelimme pärjäämään omillamme. Se oli puolisolleni liikaa. Se vastuu ja epäonnistumisen pelko lamaannutti hänet ja hän masentui pahasti. Masennus kesti vain hyvin lyhyen ajan ja hän palasi normaaliksi.
Meni vuosia eteenpäin ja me muutimme taas. Alkoi ilmaantumaan uusia harrastuksia. Nikkarointia, kielten opiskelua, kamppailuharrastuksia, lista sen kuin jatkui. Mutta mikään harrastus ei ollut pysyvää. Se oli enemmänkin max viikko per aihe. Ajattelin että se on normaalia, hän etsii mielenkiinnonkohteita. Rahaa siinä kului vaan mutta en siinä vaiheessa ajatellut että taustalla on muuta.
Tilanne tasaantui ja meni taas vuosi. Me muutimme taas, tällä kertaa eri paikkakunnalle. Hän masentui, tällä kertaa vakavasti. Sen jälkeen ei ole ylös noustu. Siitä on nyt tasan vuosi. Haimme apua 9 kk vaikeaan masennukseen, kunnes oikea lääkäri kuuli. Diagnoosi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kaikki loksahti jotenkin paikalleen. Apua tuli mutta masennus ja mieliala vaihtelut jäivät. Kuulemma menee pahimmillaan vuosia ennen kun tilanne rauhottuu ja palaa normaaliksi.
Olemme nyt 23 vuotiaita.
Jos joku kysyy millaista minun elämä on vastaan mielessäni, loputonta vuoristorataa.
Mikään päivä sinä et tiedä, kun ulko-oven avaat tuoksuuko kämpässä puhdas pyykki ja pulla vai astutko suoraan hävitykseen ja loputtomien kirosanojen viidakkoon. Kyllä niitä perus päiviäkin löytyy mutta ne on niitä minun arjen valonsäteitä jotka loistaa kaiken synkkyyden seasta. Suurin toiveeni on että elämäni olisi tavallista, tylsää arkea. En muuta. Eteenpäin minua vie toivo ja rakkaus.
Ps: jos samaistut tarinaani, etsi itsellesi apua. Sinä olet yhtä tärkeä ja huomaamatta myös sinä itse tarvitset parannusta. Ehkä enemmän kuin toinen. Älä ikinä unohda itseäsi.